Valaistuksen merkitys Feng shuissa

Valaistus on olennainen osa kodin sisustusta ja energiaa. Feng shuissa on kyse energiasta, ja valo on vahvin energian ilmentäjä. Niinpä kodin valaistus, luonnollinen tai keinotekoinen määrittää pitkälti kodin energian laadun.

Feng Shuin mukaan, valo on tärkeä Chin tasapainottaja, sillä pimeässä huoneessa vallitsee Yin-energia. Ikkunoiden puute voidaan korvata erilaisilla valaisimilla. Valon intensiteetin valitseminen on tärkeää. Hyvää valaistusta tarvitaan erityisesti keittiössä, sekä harrastus- ja lukutiloissa. On kuitenkin varottava, ettei valo ole liian kova, sillä myöskään liian voimakas Yang on haitallista. Himmentimet ovat käytännöllisiä, sillä niillä voi muuttaa valaistuksen voimakkuutta mielialan ja vuorokaudenajan mukaan.

Lattia ja pöytävalaisimet ovat hyviä lisäämään Yang-energiaa, sillä ne valaisevat katon ja heijastuvat takaisin huoneeseen. Valaistu katto ja hieman hämärämpi lattia kuvastavat taivaan ja maan välistä suhdetta tehden tilasta miellyttävämmän ja luonnollisemman oloisen. Sisäänkäynnin valaiseminen on myös tärkeää, sillä se vetää positiivista Chi-energiaa taloon. Huoneissa on varottava asettelemasta katosta matalalla roikkuvia valaisimia näiden aiheuttaessa haittaa asukkaille. Myös valaisimia, jotka luovat voimakkaita varjoja kattoon ja seiniin tulisi välttää, sillä valaisimien pitäisi korostaa valon dominointia, eikä lisätä pimeyttä.

Makuuhuoneessa valaistuksen ei tulisi olla liian kirkas, vaan pehmeä, voimistaen intiimiä Yin-energiaa, joka helpottaa myös rentoutumaan. Valaisimia ei tulisi sijoittaa suoraan sängyn päälle. Valot korostavat värejä, joten sisutuksen väreihin on kiinnitettävä myös huomiota. Vihreä on parantava ja rauhoittava väri, joka sopii makuuhuoneeseen, kun taas punainen on energinen väri, jota voi lisätä olohuoneen ja keittiön sisutukseen.

Myös lampun varjostimilla voi vaikuttaa energiaan. Kangasvarjostimet lisäävät Yin-energiaa, kun taas metalliset voimistavat Yang-energiaa. Koska huomio kiinnittyy valaistuihin kohtiin, on valo oiva keino korostaa huoneen sisustusta. Valaisimilla voidaan luoda ratkaisuja ongelmakohtiin. Esimerkiksi teräviä kulmia, jotka voivat hidastaa energian virtausta huoneessa, voidaan häivyttää valaistuksella. Valaisimien lisäksi valoa tuovat kynttilät, sekä peilit, joilla voi ohjata valon virtausta huoneessa. Oikein valittu valaistus luo paitsi tyyliä sisustukseen, niin myös tasapainoisen ja vaivattomasti virtaavan energian kotiin. Vaikka parhainkaan mahdollinen valaisin ei vedä vertoja auringonvalolle, voi erilaisilla valaisimilla vaikuttaa ratkaisevasti kodin viihtyvyyteen ja asukkaiden hyvinvointiin.